Kuukausittainen arkisto: marraskuu 2014

 

Saivareet voi nähdä paljaalla silmällä.

Saivareet voi nähdä paljaalla silmällä.

Apua täi..!

Ajatus täistä hirvittää ja aiheuttaa puistatuksia. Täitartunnat vaivaavat erityisesti koululaisten ja päiväkoti-ikäisten lasten perheitä. Täiruljanssi on villeimmillään varsinkin syksyisin ja tammikuussa.

Täitartunnasta kuuleminen aiheuttaa monille mielleyhtymän likaisuudesta ja huonosta hygieniasta. Todellisuudessa täitartunnalla ja epäsiistillä elinympäristöllä ei ole todettu olevan yhteyttä – täit eivät liiemmin piittaa liasta. Täi piittaa vain verestä, jota se imee ravinnokseen ihmisen päänahasta.

Päätäit ovat niveljalkaisia siivettömiä hyönteisiä. Päätäi on huomaamaton, litteä, väriltään läpikuultavan harmaasta punertavan ruskeaan tai mustaan ja 1-4 mm:n pituinen. Täiden munat eli saivareet ovat noin 1 mm:n mittaisia soikeita, väriltään vaalean läpikuultavia tai harmahtavia. 8-10 vuorokauden kuluttua saivareista kuoriutuvat toukat, jotka saavuttavat sukukypsyyden kahden viikon kuluessa. Täysikasvuinen täi elää pari viikkoa ja tuottaa sinä aikana jopa 8 munaa päivässä. Naaras munii saivareet tavallisimmin korvien taakse tai takaraivolle ja niskaan. Täit eivät levitä tarttuvia sairauksia, mutta niiden puremat aiheuttavat päänahan kutinaa. Raapiminen taas voi aiheuttaa hoitoa vaativan tulehduksen.

Täiden tarttuminen

Täit eivät viihdy erossa ihmisistä, sillä ne tarvitsevat ravinnokseen 2-5 veriateriaa päivässä. Ilman ravintoa täit elävät huoneenlämmössä vain noin vuorokauden. Täit leviävät esineiden kautta nopeasti, sillä ne lähtevät heti liikkeelle kohti uutta lämmönlähdettä. Täit eivät pysty hyppäämään tai lentämään ihmisestä toiseen, mutta voivat tarttua välillisesti hiusten kanssa kosketuksessa olevien tavaroiden, kuten päähineiden ja harjojen kautta. Ihmisen päätäit eivät viihdy perheen lemmikin turkissa, mutta ne saattavat säilyä siellä hengissä jonkin aikaa ja tarttua uudelleen ihmisiin. Lapset leikkivät yleensä lähekkäin, jonka vuoksi päätäit ovat yleisimmin pienten lasten ongelma. Täit tarttuvat hiusten koskettaessa toisiaan pitkäkestoisesti.

Täitartunnan havaitseminen

Useimmiten ainoa oire täitartunnasta on hiuspohjan kutina, mutta osalla täipotilaista ei esiinny lainkaan kutinaa. Diagnoosi tehdään tarkastelemalla hiuksia ja hiuspohjaa hyvässä valaistuksessa, tarvittaessa suurennuslasia ja kampaa apuna käyttäen. Saivareet ovat helpoimmin löytyvä merkki tartunnasta. Elävien täiden löytäminen on huomattavasti vaikeampaa. Pelkkien saivareiden löytyminen hiuksista ei vielä ole varma merkki aktiivisesta tartunnasta, koska saivareet saattavat olla jo kuoriutuneita tai hoidon jälkeen kuolleita.

Naarastäi elää noin kuukauden ja ehtii sinä aikana munimaan satakunta munaa.

Naarastäi elää noin kuukauden ja ehtii sinä aikana munimaan satakunta munaa.

Täitartunnan ennaltaehkäisy

Lapsille on hyvä muistuttaa että kampoja, hiuslenkkejä ja korvakuulokkeita ei pitäisi lainata kavereille. Päähine, hanskat ja kaulahuivi olisi aina laitettava takin hihaan. Koko perheen shampooksi vaihdetaan Rausch Pajunkuori shampoo viimeistään täivaroituksen saapuessa. Pajunkuorishampoo antaa jatkuvan suojan täitä vastaan vain kahdella käsittelykerralla viikossa. Säännölliset täitarkastukset täikauden aikana ovat tärkeitä. Lääkkeellisiä täishampoita ei tule käyttää var

Täishampoo tukehduttaa täit ja rikkoo saivareiden kitiinikuoret.

Täishampoo tukehduttaa täit ja rikkoo saivareiden kitiinikuoret.

muuden vuoksi.

Rauschin Pajunkuorishampoo ennaltaehkäisee täiden tarttumisen.

Rauschin Pajunkuorishampoo ennaltaehkäisee täiden tarttumisen.

Kuinka ihosi voi? Ihoanalyysi-päivä Tyrvään Yrtti-Aitassa ke 12.11.

Marja Entrich®– puhdasta luonnonkosmetiikkaa Suomesta

kauneushetkiKuulas ja kimmoisa iho näyttää hyvältä ja terveeltä. Marja Entrich®-luonnonkosmetiikka tukee ihon luonnollista toimintaa ja saa sen kukoistamaan. Luonnonkosmetiikka luovuttaa raaka-aineiden hyödylliset vitamiinit, antioksidantit ja rasvahapot suoraan ihon käyttöön. Siksi Marja Entrich®-tuotteet parantavat verenkiertoa, ravitsevat ja auttavat ihoa uusiutumaan. Iho muuttuu elinvoimaiseksi, puhtaaksi ja kuulaaksi.

12.11. keskiviikkona
KONEELLINEN IHOANALYYSI

• Henkilökohtainen ihonhoidon opastus Sinulle sopivista Marja Entrich- tuotteista. Analyysin jälkeen sinulla on mahdollisuus hankkia kotihoitoon tuotteita mukaasi ja näin pääset hoitamaan ihoasi upeilla tuotteilla!
• Tuotteet on valmistettu kasvipohjaisista, luomuviljellyistä raaka-aineista ja luonnon mineraaleista. Luomuviljellyt raaka-aineet on kasvatettu ilman torjunta-aineita. Öljyt ja rasvat prosessoidaan kylmäpuristamalla. Tämä valmistustapa pitää tallessa raaka-aineiden vitamiinit, antioksidantit ja rasvahapot. Pakkaukset ovat luonnossa hajoavia, poltettavia tai kierrätettäviä.
Tuotteissa ei ole käytetty synteettisiä ainesosia, eikä maaöljyjä. Niissä ei myöskään ole kemiallisia väriaineita, tuoksuja tai säilöntäaineita. Tuotteissa ei ole eläinperäisiä ainesosia eikä niitä ole testattu eläinkokeilla.  Säilöntäaineena ja hajusteina käytetään luonnon aineita. Sertifikaatin saaneita tuotantolaitoksia valvotaan tiukkojen sääntöjen puitteissa. ME-tehtaalla on eurooppalainen Ecocert-sertifikaatti.
Biologinen luonnonkosmetiikka edistää ihon omaa toimintaa. Tuotteet antavat iholle mahdollisuuden toimia oikein. Elävä tuote elävällä iholla takaa kuulaan ja terveen ihon.
Varaa aikaa noin 15 minuuttia

Halutessasi, voit soitaa ja varata ajan: (03) 514 1166

Analyysin sinulle tulee tekemään

aluejohtaja Marlene Pöllänen
Marja Entrich- tuotteilta

 

Lue lisää suomalaisesta kosmetiikka-alan Grand Old Ladystä:  http://www.marjaentrich.fi/sumuCMS/sivu/marja_entrich